34
Kotiin päästy, melkein jetlagista toivuttu ja kaikki mahdolliset herkut syöty. En edes oikein tiedä mistä aloittaisin kertomaan Brasilian reissun tarinaa, niin paljon kaikkea uskomatonta, niin hyvässä kuin pahassakin, on tapahtunut. Järjestäjätaho oli juuri niin brasilialainen kun voi kuvitella, kuukauden sisällä ottelusta vaihtui tapahtumakaupunki Riosta Sao Pauloon, lentojen maksaja, hotellin hoitaminen ja päivät (& maksaja...), painoluokka 58.5 kilosta 53.5 kiloon, otteluaika 6 minuutista 8 minuuttiin sekä mulle jäi kertomatta vaadittu ottelupuku (sininen, siksi oteltiin molemmat valkoisella) ja mm. punnitusaika.
Lähdin reissuun torstaina iltapäivällä, ja tuskallisen pitkän matkustamisen jälkeen olin Sao Paulossa perjantaina aamupäivällä (huom. aikaero :D). Näin Murin, mun ensimmäisen valmentajan ikinä, hotellilla, jossa sain myös kuulla, ettei mun huone toki ole vielä pariin tuntiin valmis. Hahhahhaa ai ei vai, mulla oli punnitukseen aikaa n. 6h silloin ja en vielä tiennyt yhtään painoa lennon jälkeen,olisin myös halunnut suihkuun yms ennen haastatteluja ja kuvauksia, joihin mut nyt sitten revittiin suoraan siitä respasta kesken hyvän taistelun hotellihuoneen luovutusajasta. Eli KAIKKI kuvat ja haastattelut yms mitä olette nähneet tai tulette näkemään musta liittyen Copa Podioon on otettu vajaan 30h matkustamisen jälkeen suoraan. Pitäkää se mielessä kun nauratte mulle... Oli aika sairaan vaikeeta puhua englantia siinä mielentilassa ja yrittää vielä vaikuttaa edes jollain lailla ammattimaiselta. Musta on haastattelu Flograppling.com -sivulla ja ilmeisesti vasta ilmestymässä CP:n sivuille.
Haastattelujen jälkeen pääsin vaa'alle, ja olin lennon ja syömisen jälkeen silti 600grammaa alipainoinen. Oisin voinut itkeä onnesta siinä. Mulla aina kerää lento ihan älyttömästi vielä nesteitä. ja koska tiesin joutuvani puntarille samana päivänä kun laskeudun, olin ottanut Elinalta Harmoniasta hieronnan torstaille muutamaa tuntia ennen lähtöä. Vähän mietittiin että kuinkahan se vaikuttaa, koska yleensä hieronta kyllä laittaa multa nesteet liikkeelle ja paino putoaa seuraavalle päivällä, mutta koska dieetin vikat päivät ja pitkä lento, niin ei voinut todellakaan tietää mitä käy. Mutta takuulla on paino pudonnut lennolla, koska matkustaessa söin kyllä vaikka mitä, ja silti olin kevyempi kuin lähdettäessä. Siinä sitten söin vähän kaikenlaista pientä, pääsin vihdoin huoneeseenkin ja suihkuun, ja ehdin ottaa päikkärit ennen punnitusta.
Itse punnitustilaisuus oli ensimmäin hetki, kun tajusin että olen päässyt mukaan oikeasti isoon juttuun. Aiemmat haastattelut ja kuvaukset vähän jo vihjasivat siihen suuntaan, mutta en siinä kaameassa jetlagissä kai vaan tajunnut miettiä vähän tarkemmin mitään. Punnituksissa oli useampi kuvaaja, valokuvaajia, koordintaattori, meille omat koordinaattorit, jotka huolehtivat että kaikki on oikeilla paikoillaan ja tietää milloin saa tyyliin hengittääkään, ja kaikin puolin todella ammattimainen fiilis. Näin silloin myös kaikki muut ottelijat ensimmäistä kertaa, ja pääsin tutustumaan muihin Viikinkeihin. Oli muuten aika hullua nähdä kaikki superstarat siellä samassa rivissä, samassa tilanteessa kuin itse. Ihan ihmeellistä kuinka paljon siinä alkoi se vaa'alle astuminen jännittää, vaikka tiesin olevani painossa. Puntarihan näytti sitten 500g alle, eli heittämällä läpi, vaikka kauhea stressi mulla oli ollut painosta. Tilaisuuden jälkeen taas lisää kuvauksia yms.
Oli niin hienoa olla Suomen lipun kanssa kaikkialla!
Kaikille ottelijoille oli yhteinen illallinen hotellilla, ja kyllä saattoi pasta ja tomaattikastike maistuakin taivaalliselle :D Muuten ei mitään ihmeellistä enää perjantaina tapahtunutkaan, mutta pakko mainita Leandro Losta sen verran, että mun arvostus ja kunnioitus häntä kohtaan kasvoi n. 100-kertaisesti, kun hän kävi kättelemässä meidät jokaikisen ottelijan ja toimitsijat yms valmentajat läpi ennen kuin lähti ruokailusta. Ihan mieletömän hieno ele ja osoitus nöyryydestä ja käytöstavoista. Leandro on kuitenkin sen verran kova tähti, että voi tehdä siellä (varsinkin Copa Podiossa :)) mitä vaan.
Lauantaina kun heräsin niin iski aivan kaamea jännitys. Ihan sellanen lamaannuttava hetkeksi. Aamupalan jälkeen se onneksi alkoi helpottamaan, ja muistan miettineeni, kuinka hurjan erilainen olo on, kun saakin syödä ennen matsia. Sitä ihmettä ei nimittäin tapahdu silloin, kun ottelen IBJJF:n kisoissa alle 53.5-kiloisissa :D Aamupäivästä mentiin Murin kanssa kiertelemään kaupunkia, juteltiin, käveltiin ja vaan oltiin. Muri oli aivan täydellinen koutsi mukana, osas antaa mulle omaa tilaa mutta silti oli aina tukena ja turvana kun yhtään tarvitsin. Toivottavasti Murin aikatauluihin sopii seuraavakin kisareissu ;)
Heti ottelijoiden yhteisen lounaan jälkeen kolmelta iltapäivällä oli yhteinen lähtö ja kyyditys kisapaikalle. En vieläkään käsitä minkä ihmeen takia meidät raahattiin sinne niin aikaisin, kun avajaisseremonia oli kuuden aikaan vasta, ja kisapaikalle oli hotellilta n. 5min matka. Kaikki ottelijat siis bussiin muutamaksi minuutiksi, vain jotta meidän poistuminen bussista ja sisääntulo tapahtumapaikalle voidaan kuvata. Siellä sitä sitten nökötettiin muutama tunti ennen kuin piti laittaa kimonot päälle ja seremoniaan. Sinne käveltäessä iski kyllä taas tapahtuman koko ja merkitys vasten kasvoja, valtava yleisö huutaa, kirkkaat valot, salamat välkkyy, musiikki soi ja et voi kun hymyillä kun oot niin onnellinen että kaikki se hiki ja uhraukset on tuonut sut lopulta sinne. Nopeiden avajaisten jälkeen sitten kimono pois, lämmittelyvaatteet päälle (paikalla oli ihan sairaaaaaan kylmä!! Olin ihan kohmeessa) ja katsomoon nauttimaan huikeasta jiujitsusta livenä. Ei siitä ihan hirveästi jäänyt mitään mieleen kun mietin kokoajan omaa ottelua, mutta tunnelma tarttui kyllä ja mun fiilis oli melkein koko sen kaamean pitkän odotusajan hyvä ja iloinen. Mun matsi oli siis vasta joskus kymmenen aikaan illalla, eli yhteensä sai siellä kylmällä areenalla hirveässä metelissä ja välkkyvissä, kirkkaissa valoissa odotella melkein 7h :D Oli vähän väsynyt ja sekava olo sitten lopulta, tunteet rupesi loppua kohti vaihtumaan innostuksesta sellaiseen "eiks tää vois olla jo ohi"-fiilikseen.
Alun perin meidän piti otella ennen GP:n semifinaaleja, mutta kuten kaikki muutkin asiat, tämäkin oli järjestäjien vapaasti vaihdettavissa ilman erityistä ilmoitusta, ja mä sain kuulla tästä ottaessani jo lämpöjä, kun ajattelin matsin alkavan jo pian. Mutta eipä siinä mitään, meistähän tuli nyt co-mainevent eli tavallaan parempi näkyvyyden kannalta, mutta oli se vähän nihkeää odotella siellä vielä se extratunti. Siinä ehti kyllä huikealla tavalla näkemään niin läheltä myös miten maailman huiput käsittelevät häviötä ja loukkaantumisia, sekä kuinka he valmistautuvat otteluihin.
Juuri ennen matsia ei oikeastaan enää jännittänyt, vaan oli enemmän vain odottavainen ja innostunut olo. Kun mut kuulutettiin tatamille, ja sain kävellä sinne Suomen lippu harteilla yleisön hurratessa, fiilis oli aivan uskomaton. Lähinnä kiitollinen ja hämmentynyt, hyvällä tavalla. Että miten mä olenkin päässyt tänne, aivan mieletöntä. Muuten matsi tuntui ihan samalta kuin kaikki esim. IBJJF:n kisat, alkuun läpsyt ja sitten koko muu maailma häviää, ja siinä ei ole kuin mä ja vastustaja, mistään ympärillä tapahtuvasta ei ole mitään käsitystä.
Livia pelasi tosi hyvää spider guardia, jota en vain jatkuvista yrityksistä huolimatta saanut ohitettua. Paljon voisi keksiä tekosyitä ja selityksiä, mutta vastustaja vain oli parempi kuin minä. Sain hyvän käsilukko-yrityksen sekä polvilukko-räiskäsyn sekä kerran oli ohitus lähellä, mutta hävisin lopulta kuitenkin yhdellä sweepillä. Yllättävän vähän kiukutti häviö, koin ja koen antaneeni aivan kaikkeni, ja en parempaan vain pystynyt. Lähinnä hymyilytti ja tuntui vähän epätodelliselta edelleen koko kokemus.
P*rkeleen spider guard
Tapahtuman loputtua, eli finaalin Leandro Lo v. Alexander Trans -matsin jälkeen alkoikin sitten hullunmylly. Katsojat pääsivät tatamille ja ottelijoiden alueelle, ja kaikki halusivat ottaa kuvia, jutella ja haastatella. Palkintojenjako ja kaikki oli niin valtavan suurta ja näyttävää, oli siis niin pieni olo itsellä kokoajan :D Todella hieno tapahtuma kaiken kaikkiaan, ja ihan huikea kokemus. Pitäisi vielä saada itseluottamusta urheilijana, jotta tuntuisi siltä, että tonne mä kuulun, eikä niinkään vaan peuralta ajovaloissa.
Tää hetki oli ehkäpä uskomattomimmat pari minuuttia koko reissusta
Sunnuntai menikin syödessä, aurinkoa ottaessa ja vaan löhöillessä. Hengasin Livian, toisen australialaisen Benin, sekä Viikinki-joukkuekaverin Tommyn kanssa. Käytiin mm. acailla, josta ei voi edes puhua samassa lauseessa esimerkiki EM-kisapaikalta saatavan kanssa. Aivan tajuttoman hyvää :D Sain myös juoda kookosvettä suoraan kookoksesta, ja kahvi oli kaikkialla parempaa kuin missään muualla.
Maanantaina mentiin Benin ja Tommyn kanssa treenaamaan GuigoBJJ salille, oli aikamoinen kokemus painia aivan rikkipoikkiloppuna kun kaikki haluaa repiä sulta pään irti, koska tietää kuka sä oot :D Mutta sieltäkin selvittiin elävinä suihkuun, taas jonkun miljoonan kuvan jälkeen. Salilta suoraan sitten kentälle ja kotimatkalle. Oli kyllä mahtavaa päästä treenaamaankin Brasiliassa, nyt voi sanoa senkin tehneensä. Vaikka paininkin varmaan vaan +80kg miesten kanssa, ja jokainen otteli ku olis ollut MM-finaali kyseessä :D
30h lennolla ehti miettiä matsia ja urheilu-uraa muutenkin vähän liikaakin, ja vähän tuli sellaista jiujitsu-ahdistusta ja masennusta, mutta se on nyt helpottanut, oon päässyt takasin treenaamaan ja univelatkin on aikalailla kuitattu. Ärsyttäähän häviäminen tottakai, ja ei ole montaa kamalampaa tunnetta kun seistä tuomarin kanssa ja olla se,jonka kättä ei nosteta. Mutta sellaista se on välillä, pakko vaan kääntää tämä oppimiseksi ja olla iloinen kokemuksesta ja uusista ystävyyksistä. Seuraava varma tavoite on EM-kisat tammikuussa, sitten olisikin taas Brasilian reissua edessä alkuvuodesta näillä näkymin, ja kevään loput suunnitelmat riippuvat aika paljon muutamasta muusta mahdollisesta isosta jutusta. Toivottavasti pian saan kertoa jo kaikesta! Hullua, että vaikka hävisin, reissusta on seurannut ihan älyttömästi uusia tilaisuuksia ja mahdollisuuksia, sekä nyt näyttää siltä että urallekin tehnyt oikeastaan pelkästään hyvää. Onneksi pääsin lähtemään, ja sain mahdollisuuden otella yhdellä maailman isoimmista tatameista ja olla osa niinkin eeppistä tapahtumaa kuin Copa Podio.
Nyt vaan paljon reeniä, ruokaa ja lepoa! Joulukuussa pääsen vihdoin taas Suomeen, tällä kertaa jope kolmeksi viikoksi! Vedän seminaarin Total Centerin ja Barreto Lahden tiloissa 18.12. naisille, eli nähdään toivottavasti siellä ;)
Loppuun haluan vielä kiittäää sponsoreitani ja tukijoukkoja, koska ilman näitä mitään ei ole tapahtunut, ja olisin vain ollut katsomassa otteluita kotisohvalta kuten aina ennenkin:
