34
Kauheasti tuo fitness-urheilu puhututtaa ja aiheuttaa kaikenlaista keskustelua. Siihen en nyt ota yhtään kantaa, että kuinka kova urheilulaji se nyt on verrattuna moniin muihin, (siitä voit lukea TÄSTÄ) mutta hieman näitä siihen liittyviä, tai etenkin sen syyksi laitettavia ilmiöitä ja huonoja kokemuksia haluan kyllä vähän pohtia ääneen.
Ennen tätä fitness-buumia urheilijoita ei elämäntavoistaan syytelty. Kukaan ei kommentoinut yhtään, jos painija ei ottanut pullaa juhlissa, kun oli kisat tulossa ja painoa pudotettava. Kukaan ei myöskään syyttänyt hiihtäjää "kuplassa elämisestä" kun hän ei lähde viikonloppuna baariin, koska krapula ja valvominen vaikuttaisi treeneihin. Ei ihmetelty telinevoimistelijan, balettitanssijan tai mäkihyppääjän niukkaa ruokavaliota lajin vaatimusten takia. Mutta jostain syystä nyt kaikkia fitness-tyttöjä saa kyllä arvostella näistä asioista. On tosin myönnettävä, että arvostelen kyllä itsekin välillä, enkä ehkä ihan tajua sitä belfieiden määrää ja näitä kommentteja että "fitness on kyllä kaikkein kovin laji" (Tämän kommentin kirjoittaja puhui tässä vieläpä bikini fitneksestä). Oikeesti, googlaa "hardest sports in the world", ei oo muuten fitness-lajit listoilla. Toinen minkä olen ihan omin silmin lukenut oli "fitness vaatii hirveästi pitkäjänteisyyttä ja kovaa työtä, eikä siinä heikot pärjää". Siis kerro mulle mikä urheilulaji EI vaadi, varsinkin jos kilpailee ja tavoittelee kansainvälistäkin menestystä?? Että ehkä sielläkin puolella keskustelua olisi hyvä palautella välillä jalkoja maan pinnalle.
Mutta.
Oli laji mikä tahansa, ammattimainen urheilu ei ole ruusuilla tanssimista. Se vaatii ihan älyttömästi uhrauksia, kipeitä lihaksia, pakolla reeneihin raahautumista ja, kyllä vain, ruokavalion tarkkailua. Tämä terveellisesti eläminen (säännöllinen unirytmi, kehonhuolto ja terveellinen ruoka yhdistettynä koviin treeneihin) ei ole vain fitness-pirkkojen yksinoikeus ja ainoastaan heidän ristinsä kannettavana. Jos aikoo olla lajissaan maailman huipulla, on myös elettävä sen mukaisesti. Vuodesta toiseen, joka päivä. On tiedettävä, milloin saa vähän löysätä tahtia ja milloin ei, vaikka kuinka se sohva ja suklaa houkuttelisi. Varsinkin tää urheilijoiden ruokailupuoli tuntuu olevan vain fitness-juttu, ja heti jos syöt terveellisesti, sua luullaan fitness-tytöksi. Eikä sillä että se olisi siis huono asia, mutta tuntuu tavallisilta ihmisiltä unohtuneen se, että edelleen, KAIKKI huippu-urheilijat, etenkin kilpailukaudella, joutuu enemmän tai vähemmän miettimään sitä, mikä ruoka nyt edistäisi palautumista ja reeneissä jaksamista, vaikka sitä ei ulkonäön takia tehdäkään.
Tän takia mun mielestä on niin outoa tämä fitness-urheilijoiden ristiinnaulitseminen elämäntapojen vuoksi. Urheilusta ulkonäön vuoksi voi toki olla montaa mieltä, ja ihan aiheestakin välillä kritisoidaan fitnestä monessa suhteessa, mutta kritiikin syiksi ei riitä ruoan tarkkailu, joka päivä treenaaminen ja vapaa-ajan vietto mieluiten kotona lepäillen sekä ajoissa nukkumaanmeno. Siitä voi ihan jokaista kovan tason urheilijaa syyttää. Ja jos tahdot tituleerata itseäsi urheilijaksi, on oltava valmis tekemään niitä uhrauksia kaiken muun suhteen, mikä ei suoraan liity treenaamiseen.
Mulla oikeesti välillä meinaa kiehahtaa, kun jossain taas valitetaan, miten joku tyttö ei ottanut pullaa työpaikalla, vaikka Marjatta oli tuonut synttäriensä kunniaksi. Ja seuraavaksi aletaan puimaan sitä, kuinka se fitness on nyt kyllä sen tyttöparan elämän pilannut ja kaikki elämisen arvoinen menee nyt raasulla ohi, ja eikös senyt ole jo intervention paikka kun kyllähän tuo selkeä syömishäiriö on. Siis ihan oikeesti. Moni, joka ei edes treenaa tavoitteellisesti yhtään mitään lajia, ei tahdo syödä herkkuja arkena. Ja jos tää tyttö treenaisikin tosiaan vaikkapa jalkapalloa, ja olisi peli samana iltana, ei kukaan ihmettelisi yhtään pullan jättämistä pöydälle (tosin oman salibandy-kokemuksen mukaan joukkueurheilijat on aivan pahimpia roskaruoan kuluttajia :D).
Pitäis varmaan taas kaikkien muistutella mieleen, että jokaikinen tavoitteellinen ja oikea urheilija joutuu miettimään sitä ravinnon, treenin ja levon pyhää kolminaisuutta, ja sen he ovat jokainen itse valinneet tavakseen elää. Näissä painonpudotuslajeissa dieetti on omalla tavallaan jopa paljon karumpi kuin fitness-lajeissa, sillä vain vaa'an lukemalla on väliä, ei sillä näkyykö yksikään lihas, jolloin kalorit voidaan vetästä huomattavasti alemmas, kun se lihaksen säilyttäminen ei ole prioriteetti. Mutta harvemmin niiden arvosteluun missään törmää.
Ihan lopuksi vielä, että en tosiaan yritä nyt puolustella ketään tai mitään lajia suuntaan tai toiseen, ihan vaan tasapuolisuuden nimissä arvostelkaa nyt hemmetti kaikkien urheilijoiden pullattomuutta, jos fitness-urheilijoita aiotte siitä arvostella.
Sit vielä pari kuvaa painoluokkaurheilun ihanuuksista. Tuoreempia ei valitettavasti ole kun en niitä nykyään enää oikeastaan ole ottanut, se kisakunto ällöttää niin paljon. Että ei ne muutkaan urheilulajit sen terveempiä ole, vaikka ei toki mun kunto ole mikään fitnes-kisakunto näissä, mutta paino on pudotettu lyhyessä ajassa, ja ne viimeiset kilot päivässä tai parissa. Ei ihme että meni aineenvaihdunta ihan juntturaan reiluksi vuodeksi 2014 EM-kisojen jälkeen, mutta se onkin sitten ihan oma tekstinsä.
Muistaakseni päivää ennen vuoden 2013 EM-kisoja, tästä piti vielä reilu kilo hikoilla pois.
Tässä taisin olla vielä parisen kiloa yli, ennen 2014 EM-kisoja, ja se pari kiloa otettiin pois siis reilussa vuorokaudessa.
2014 EM alkusarjan ottelu. Näkeekö naamasta että parista pullasta on ehkä jouduttu kieltäytymään? Mutta oli se EM-kulta kyllä kaiken sen arvoista.
